Siirry sisältöön

Iisalmen kaupunginkirjasto järjestää tapahtumia, tekee yhteistyötä järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa sekä palvelee erityisasiakkaita. Lapsilla ja aikuisilla on mahdollisuus osallistua kirjaston monipuolisiin tapahtumiin esim. kirjailijavierailuihin ja satutuokioille. Kirjasto on aktiivisesti mukana kaupungin yhteisissä tapahtumissa kuten IpanaIisalmessa ja Ihmeiden illassa. Tutustu tapahtumiimme kirjaston verkkosivuilla. Kirjasto kehittää toimintaansa määrätietoisesti mm. projektien kautta.

Rivien välistä – Lukuviikko Iisalmessa 20.-26.4.2026

Iisalmen kirjasto järjestää ensimmäistä kertaa Lukuviikon Iisalmessa huhtikuun lopulla. Lukuviikko on valtakunnallinen lukemisen ja lukutaidon vuosittainen teemaviikko, joka tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen sekä innostaa kirjojen pariin. Kirjaston Lukuvoimaa Ihmeiden Iisalmessa -hanke tuo Lukuviikon keskeiseksi osaksi Iisalmen kirjaston tapahtumakalenteria, ja siitä on tarkoitus muodostua vuosittainen lukemisen juhlaviikko Iisalmessa.

Vietämme Lukuviikkoa tänä vuonna teemalla ”Rivien välistä”. Ohjelmaa on viikon jokaiselle päivälle, ja tavoitteena on tarjota monipuolista lukemiseen liittyvää ohjelmaa erilaisille yleisöille.

Lukuviikon kummina toimii upea iisalmelaislähtöinen bestseller-kirjailija Eppu Nuotio.

Katso koko viikon monipuolinen ohjelma tapahtuman verkkosivulta alla olevasta linkistä.

Lue itsesi elämäsi kuntoon -kampanja

Kirja – Mielen riippumatto

Kirja rentouttaa ja palauttaa. Nauti kiireettömistä hetkistä ja voi hyvin!”

On hyvin tärkeää muistaa myös pysähtyä ja rauhoittua, että jaksamme arjessa ja ymmärrämme, mikä on elämässä olennaista ja itselle tärkeää. On tärkeää saada työ ja stressaavat asiat välillä pois mielestä, että voimme palautua ja kerätä voimia. Tämän voi tehdä lukemisen parissa, eri tavoin ja erilaisia sisältöjä hyödyntäen, ilman kiirettä ja nauttien. Sohvan nurkassa, peiton alla tai vaikka riippumatossa. 

Vastaava kirjastonhoitaja Minna vinkkaa!

Kontio, Tomi: Kansallispuistojen kutsu (2020) 

Lähde retkelle Suomen upeisiin kansallispuistoihin – kajakkimelonnasta majakkabongailuun ja nuotiotulien äärelle. Tomi Kontion mukana koet luonnon lumon ja seikkailun kotisohvalta käsin. 

Kähkönen, Sirpa ja Leppänen, Mari: Kirjeitä läsnäolosta (2026) 

Piispan ja kirjailijan kirjeenvaihto kutsuu pysähtymään, kuuntelemaan ja etsimään läsnäolon merkitystä. 

Mäkelä, Hannu: Kerran Leino, aina Leino : Eino Leinon ja runojen matkassa Hövelöstä Riitahuhtaan (2025) 

Eino Leinon kuolemasta tuli 10.1.2026 kuluneeksi sata vuotta. Eino Leinon elämä ja runous kohtaavat samassa teoksessa, kun Hannu Mäkelä johdattaa lukijan kansallisrunoilijan vaiheisiin ja sadan keskeisen runon äärelle – matkalle, joka avaa Leinon maailman uudella tavalla. 

Lucas, Rachael: Kevät Applemoressa (2025) 

Kevät saapuu idylliseen skotlantilaiseen kylään ja tuo mukanaan uusia alkuja ja sydämenlämpöä. Hurmaava romaani jatkaa suosittua Applemore-sarjaa, jonka vuodenkierrosta kertovat kirjat voi lukea myös itsenäisinä teoksina. 

Kirjastokortti – Avain elämyksiin

Aikamatkoja, jännitystä ja rakkautta – kaikki maksutta!

Kun haluamme elämäämme lisää rakkautta ja lämpöä, jännitystä, historian havinaa tai vaikka matkan ulkomaille, lukeminen vie sinut muihin maailmoihin. Kirjastosta lainaamasi aineisto on ilmaista ja sitä on paljon. Upeasti kirjoitetut tarinat, ihmiskuvaukset ja maailmat vievät mukanaan.  

Vastaava kirjastonhoitaja Minna vinkkaa!

Tunnethan jo lainauslistojemme kärjessä olevat jännityskirjailijat Satu Rämö, Freida McFadden, Eppu Nuotio, Claire Mackintosh, Dan Brown, Leena Lehtolainen, Camilla Läckberg, Anna Jansson? Toiset kirjat vievät saavat pulssin nousemaan hyytävillä käänteillään, toisissa ratkotaan murhia leppoisimmissa tunnelmissa 

Romantiikka, historiaa ja maaseudun maisemia kaipaaville varmoja valintoja ovat muun muassa tutut nimet Enni Mustonen, Kirsi Pehkonen, Maija Kajanto, Anneli Kivelä ja vähän uudempina esimerkiksi Tuuli Kivijoki, Minna Mikkanen ja Jaana Tapio. Todellisuuspako on taattu! 

Nuotio, Eppu: Hevosenkenkä (2025) 

Iisalmelaislähtöisen bestseller-kirjailija Eppu Nuotion rakastettu hyvän mielen dekkarisarja jatkuu! Raakel Oksa ratkaisee -sarjan neljännessä osassa puuseppä Raakel Oksa ratkoo rikosmysteerejä yhdessä Ellen Lähde ratkaisee -sarjasta tutun Ellenin kanssa. Kannattaa tutustua myös sarjojen muihin teoksiin!   

Jauhiainen, Olli-Pekka: Sukupuut (2025) 

Iisalmesta lähtöisin oleva kirjailijan vahva esikoisromaani isästä, pojasta ja metsästä heidän välissään. Perintömetsän äärellä kohtaavat sukupolvien arvot, muistot ja haaveet – yhtä aikaa karusti ja kauniisti. 

Brown, Dan: Salaisuuksien salaisuus (2025) 

Maailman tunnetuimman jännityskirjailijan paluu! Professori Langdon tempautuu jälleen hurjaan kilpajuoksuun aikaa vastaan. Futuristinen tiede, muinaiset myytit ja vaarallinen salaisuus kietoutuvat vauhdikkaaksi trilleriksi. 

Brontë, Emily: Humiseva harju (1847) 

Ajaton klassikko rakkaudesta, intohimosta, pakkomielteestä ja kostosta. Myrskyisä rakkaustarina on goottikirjallisuuden mestariteos, joka nähtiin v. 2026 myös elokuvana 

Kawaguchi, Toshikazu: Ennen kuin kahvi jäähtyy (2024) 

Jos voisit matkata ajassa taaksepäin, mitä tekisit toisin? Tokiolaisessa kahvilassa on tuoli, joka vie aikamatkalle – mutta vain kahvikupillisen ajaksi. Ennen kuin kahvi jäähtyy on noussut BookTok-ilmiöksi ympäri maailmaa ja se on myynyt jo yli miljoona kappaletta. 


Lukutaito – Elämäsi tärkein taito

Lukemalla tartut kiinni faktoihin ja pysyt mukana maailman menossa!”

Kuinka tärkeää onkaan tietää ja osata riittävästi, että elämässä pärjää ja pysyy kehityksessä mukana. Uuden oppiminen, ja jo opitun päivittäminen, jatkuu läpi elämän. Kirjaston laaja aineisto tarjoaa alati uusiutuvaa ja tutkittua tietoa sekä oppaita, ihan kaikille.   

Vastaava kirjastonhoitaja Minna vinkkaa!

Jos kirjaan tarttuminen tuntuu vaikealta ja ajatus harhailee, voi olla hyvä aloittaa keskittymiskyvyn herättelemisestä:  

Hari, Johann: Kadonnut keskittymiskyky (2023) 

Miksi keskittyminen on nykyään niin vaikeaa? Johann Hari tutkii ilmiön syitä ja tarjoaa ajatuksia siitä, miten voisimme saada tarkkaavaisuutemme takaisin. 

Harin teokselle löytyy myös suomalainen vastine Huotilainen, Minna ja Moisala, Mona: Keskittymiskyvyn elvytysopas (2018) 

Aivotutkijoiden selkeä opas auttaa ymmärtämään keskittymiskykyä ja vahvistamaan sitä arjessa. He annostelevat potilaille juuri oikeanlaisia lääkkeitä, joiden avulla pahimmankin säätäjän keskittymiskyky elpyy. 

Laukkanen, Hannele: Kalakukkoo, vohveleita ja kyrönmakkaroo : Iisalmen kauppahallin historia kauppiaitten silmin (2025) 

Iisalmen kauppahallin värikäs historia herää eloon kauppiaiden kertomuksissa. Tarinoita kaupankäynnistä, arjesta ja kaupungin sykkivästä sydämestä. Kauppahalli täyttää sata vuotta 1.5.2026 

Fedorov, Maxim: Sodan näyttämöt (2024) 

Tv-uutisista tuttu toimittaja Maxim Fedorov tarkastelee Ukrainan sodan paikkoja niiden historian ja ihmisten kautta. Kirja tuo uutiskuvien taakse maisemat ja elämät, jotka sota on muuttanut. 

Vinkkilinkit lukemiseen

Minnan hyvät vinkit lukemiseen. Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukemukset. Lukemon sivuilta löytyy koostettuna vuoden 2026 lukuhaasteita sitä mukaa, kuin niitä julkaistaan. Kiiltomato taas on kirjallisuuskritiikin verkkolehti, jossa arvioidaan kotimaista ja käännettyä kaunokirjallisuutta sekä erityisesti kirjallisuutta käsitteleviä tietokirjoja.

Selkokeskuksen sivuille on koottu Suomen parhaita selkokirjoja, jotka asiakkaat ovat äänestäneet. Saavutettavuuskirjasto Celiasta löytyy suuri määrä kirjavinkkejä ikäihmisille. Jos taas kärsit lukemisen haasteista, niin klikkaa itsesi Oppimisvaikeus-sivuston lukuvinkkeihin. Viimeisenä vinkkinä vielä suositun kirjailijan, Satu Rämön, hieno blogikirjoitus lukemisesta.

Rutakko-verkkokirjasto

Kirjaston ajankohtaiset uutiset, tapahtumat sekä lisää tietoa palveluista löydät Rutakko-verkkokirjastosta. Sivustolla voit myös hakea aineistoa, uusia lainasi ja tehdä varauksia. Huomioithan, että asiakastoiminnot edellyttävät kirjautumista kirjastokortin numerolla ja siihen liitetyllä PIN-koodilla.

Linkki avautuu uuteen välilehteen.

Aukioloajat

Lukuvoimaa ihmeiden Iisalmessa -hanke 2026

Iisalmen kaupunginkirjasto kutsuu iisalmelaiset mukaan Lukuvoimaa ihmeiden Iisalmessa -hankkeeseen. Haluamme innostaa jokaista lukemisen ja kirjaston palveluiden pariin – omaksi iloksi, voimaksi ja hyvinvoinniksi. Kokeilemme kevään aikana uudenlaisia tapahtumia uusissa paikoissa, tervetuloa mukaan!

Kehitämme hankkeessa 3.11.2025-30.6.2026 kirjaston toimintamalleja ja lukutaitotyötä.  Suunnittelemme ja kokeilemme uusia tapahtuma-, kumppanuus- ja markkinointimuotoja, joiden avulla haluamme tavoittaa uusia lukijoita ja kirjaston käyttäjiä. Pyrimme saamaan entistä useamman innostumaan lukemisesta ja kirjaston palveluista. Hankkeen pääkohderyhmänä ovat aikuiset.

Kevätkauden ja alkukesän aikana on tarjolla mielenkiintoisia ja erilaisia tapahtumia eri puolella Iisalmea. Tapahtumissa on mm.  tavattavissa kirjailijoita ja muita ajankohtaisia vieraita, ja mukana on myös tanssia, taidetta ja musiikkia. Jalkaudumme uusiin ympäristöihin ja tarjoamme uudenlaista ohjelmaa Kirjasto Goes Kapakka -kokeilussa.

Hanke huipentuu huhtikuussa, kun vietämme Lukuviikkoa 20.–26.4. Jokaiselle päivälle on luvassa kiinnostavaa ohjelmaa! Tuomme hankkeessa valtakunnallisen Lukuviikon keskeiseksi osaksi Iisalmen kirjaston tapahtumakalenteria, ja siitä on tarkoitus muodostua vuosittainen lukemisen juhlaviikko Iisalmessa. Alla olevasta linkistä pääset Lukuviikon tapahtumasivulle.

Lukunurkkaukset ja Pikkukirjastot leviävät Lukuviikolla yhteistyökumppaneidemme tiloihin Iisalmessa.

Niin sanotut Lukunurkkaukset ja Pikkukirjastot leviävät Lukuviikolla yhteistyökumppaneidemme tiloihin Iisalmessa. Tuomme näin yhdessä maksutonta lukemista kädenulottuville ja lukuiloa helposti saataville.

Nostamme lukemista ja kirjastoa näkyviin eri tavoilla ja eri kanavissa. Pyrimme tavoittamaan uusia ihmisiä myös sosiaalisessa mediassa. Kirjaston Facebook-sivulla seikkailee hurmaava Tapsa, joka esittelee videoilla kirjaston väistötiloja ja kirjastoautoa, monipuolista lainattavaa aineistoa ja toimintaa. Tapsa toivottavasti innostaa tarttumaan kirjaan ja kurkistamaan kirjastoon ja kirjastoautoon! Tapsaa näyttelee iisalmelainen Johanna Loimalahti.

Rivien välistä -lukuviikon bannerikuva.

Uusi kokeilu on myös 7.3 Pakoon pakkasia -lukukellunta, jossa on mahdollisuus päästä maksutta minilomalle. Liikuntahallin yläkertaan rakentuu trooppisiin tunnelmiin johdatteleva keidas, jossa pääset rentoutumaan lueskelun, päähieronnan ja paratiisijuoman parissa.

Hankekumppanimme ovat: Iisalmen kaupungin liikuntapalvelut, Iisalmen kaupungin nuorisopalvelut, TOIMI-työvalmennussäätiö sr, Ravintola Tuoppi-Kellari, Ravintola Raatihuone, Ravintola Iltalypsy, Pub Old Dog, Kauppahalli & Väisäsen kotiliha, Uno La Luna, LH Osa, Kankaan Martat ja Karhun Kellari.

Hanketta rahoittaa Lupa- ja valvontavirasto.

Kirjaston tapahtumat

Kirjaston palvelut väistötiloissa

Iisalmen kaupunginkirjasto on muuttanut väistötiloihin Pohjolankatu 28 (entinen Powerin tila) Iisalmen kulttuurikeskuksen uudistusremontin aikana 2025-2028.

Kirjaston aukioloajat pysyvät ennallaan, mutta väistötilassa ei ole käytössä omatoimikirjastoa. Kirjastoauto Pokkari palvelee entiseen tapaan asiakkaita taajamissa ja maaseudulla. Kirjaston verkkopalvelujen kuten lainojen uusiminen ja varausten tekeminen on mahdollista ympäri vuorokauden Rutakko-verkkokirjaston kautta.

Kirjaston tapahtumatoiminta sijoittuu kirjastolle ja kaupungin tapahtumatiloihin Nuokkarille ja Luma-keskus Majakkaan. Tapahtumatiedoista kannattaa aina tarkistaa tapahtumapaikan osoite.

Kirjasto palaa uudistettuihin tiloihin kulttuurikeskukselle. Kulttuurikeskuksen remontin vaiheita voi seurata remontin omalla verkkosivulla.

Linkki avautuu uuteen välilehteen.

Asiakkaana kirjastossa

Kirjastossa voit vierailla vapaasti ja käyttää aineistoja, kuten lehtiä, kirjoja ja digitaalisia aineistoja, sähköisiä lehtiä ja tietokantoja. Lainaamista varten tarvitaan kirjastokortti, jonka numero yhdessä henkilökohtaisen PIN-koodin kanssa toimii tunnisteena käytettäessä sähköisiä palveluja.

Kirjaston omien aineistojen käyttö, lainaus ja varaaminen, kirjastossa oleskelu sekä ohjaus ja neuvonta on maksutonta. Esimerkiksi kaukolainoista, kopioista, kokoontumistilojen käytöstä saatetaan periä maksu. Nämä selviävät kunkin kunnan kirjaston käyttösäännöistä.

Kaikilla kirjastoilla on omat käyttösääntönsä. Niissä määritellään käyttäjän oikeudet ja velvollisuudet. Voit tutustua käyttösääntöihimme Rutakko-verkkokirjastossa. Linkki avautuu uuteen välilehteen.

Esteettömyys

Nämä esteettömyystiedot koskevat kirjaston väistötiloja osoitteessa Pohjolankatu 28 (entinen Powerin tila).

  • Pääoven edessä liikuntaesteisen pysäköintipaikka
  • Sisäänkäynti esteetön
  • Liiketunnistimella toimivat liukuovet
  • Esteetön WC (Pönttö reunassa, ei tilaa takana avustajalle)
  • Kulku ovelle sisäpihan kautta, kadulta pääsy vain portaita pitkin

Kirjaston toistuvat tapahtumat

LUKUKOIRA

Lukukoirat ottavat vastaan innokkaita lukijoita Iisalmessa. Voit varata ajan omalle lukukoirahetkellesi joko kirjaston asiakaspalvelusta tai sähköisesti. Linkki avautuu uuteen välilehteen.

Lukukoiran kanssa – ohjeita tuokiolle tulijalle

  • Valitse mieluinen kirja ennen tuokiota
  • Kerro ohjaajalle, jos et vielä uskalla silittää koiraa
  • Koira voi kuunnella lukemistasi kauempaakin
  • Voit lukea kirjan itse tai kuunnella yhdessä koiran kanssa, kun ohjaaja lukee
  • Lukemisen jälkeen saat leiman lukukoirapassiin ja halutessasi voit palkita koiran herkkupalalla

PÄIVÄNPOLTTAVAT – JUTTUTUPA

Päivänpolttavat juttutupa on tarkoitettu maailman menosta, uutisista ja yhdessä niistä keskustelusta kiinnostuneille. Ryhmä kokoontuu kerran kuussa keskiviikkoaamupäivästä k toimittaja Jorma Tikkasen johdolla Iisalmen pääkirjastolle (Pohjolankatu 28).

Juttutuvassa rupatellaan hyvässä hengessä ajankohtaisista aiheista kahvikupposen äärellä. Ryhmään on helppo tulla. Juttutuvan kokoontumiskerrat löytyvät Rutakko-verkkokirjaston tapahtumista sekä kirjaston somekanavista Instagramista ja Facebookista.

LAUTAPELIKERHO NOPPA

Tähän ryhmään on erittäin helppo tulla! Aikuisille lautapelaajille tarkoitettu Lautapeliporukka NOPPA kokoontuu kerran kuussa keskiviikkoisin alkuillasta Iisalmen kirjastolla (Pohjolankatu 28).

Nopassa pelataan monenlaisia pelejä klassikoista uudempiin ohjaajan opastuksella. Porukkaan ovat tervetulleita niin aloittelijat kuin pidempäänkin harrastaneet. Nopan kokoontumiskerrat löytyvät Rutakko-verkkokirjaston tapahtumista sekä kirjaston somekanavista Instagramista ja Facebookista.

LUKUPIIRI

Iisalmen kaupunginkirjaston ja Kankaan Marttojen KK-kerhon yhteinen lukupiiri kokoontuu säännöllisesti Iisalmen seurakuntatalon Olkkari-tilassa (Ilvolankatu 14b, käynti sisäpihalta). Lukupiirin kirjoja löytyy erikseen merkittynä Iisalmen kirjaston varausnoutohyllystä. Lisäksi kirjat ovat usein saatavilla myös sähköisenä E-kirjastosta. Kirjaston henkilökunta auttaa mielellään löytämään luettavana olevan kirjan!

Toisinaan lukupiirissä on mukana myös kirjailijavieraita. Lukupiiri on kaikille avoin. Osallistuminen ei edellytä kirjan lukemista ja paikalle voi tulla vain kuuntelemaan keskustelua. Lukupiirin kokoontumiskerrat löytyvät Rutakko-verkkokirjaston tapahtumista sekä kirjaston somekanavista Instagramista ja Facebookista.

E-aineistot

Suurinta osaa palveluista voi käyttää kirjaston ulkopuolella ja kaikki palvelut toimivat myös mobiililaitteissa joko selaimella tai osa myös oman mobiilisovelluksen kautta. Palvelut vaativat tunnistautumista ja käyttöoikeuden aineistoihin saa joko kirjastoasiakkuuden tai asuinkunnan perusteella. Kaikkien e-aineistojen käyttö on maksutonta.

Poikkeuksena sähköisiä sanomalehtiä voi lukea vain kirjaston asiakastyöasemilta tai langattoman verkon kautta. Kuntien yhteisessä E-kirjastossa käytetään ensimmäisellä kirjautumisella vahvaa tunnistautumista (Väestörekisterikysely), jonka jälkeen tunnistautuminen tapahtuu mobiililaitteen lukituskoodilla. Käyttöoikeus riippuu asiakkaan asuinpaikasta.

Linkit aukeavat uuteen välilehteen.

Kirjaston yhteystiedot

Iisalmen kaupunginkirjasto
Pohjolankatu 28
74120 Iisalmi
puh. 040 830 2712
Sähköposti: iisalmi.kirjasto@iisalmi.fi

Kirjastoauto Pokkari

puh. 040 830 4345

Rutakko-verkkokirjaston sivuilta näet kirjastoauton aikataulut ja pysäkit. Linkki avautuu uuteen välilehteen.

Ota yhteyttä

Näyttelytila, jossa kaksi ihmistä ja useita taideteoksia

Kulttuuri

Iisalmen kulttuurielämä tuottaa asukkaille ja vierailijoille elämyksiä ja elinvoimaa. Käy kävelyllä ihmettelemässä julkista taidetta tai kulttuurikeskuksessa konsertissa! Tutustu tällä sivulla kulttuuritarjontaamme ja kaupungin kulttuuripalveluihin.

Lue lisää

Ajankohtaista

Esteettömät harrastusmahdollisuudet paremmin näkyviin Iisalmessa – uusi tietopaketti julkaistu
Iisalmen kaupunki on julkaissut verkkosivuillaan uuden Esteetön Iisalmi -tietopaketin, joka kokoaa yhteen esteettömiä ja kaikille soveltuvia harrastus- ja vapaa-ajan mahdollisuuksia. Tehostamalla viestintää esteettömistä vapaa-ajan ja hyvinvoinnin mahdollisuuksista Iisalmi haluaa varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus voida hyvin.
Rivien välistä – Lukuviikko Iisalmessa 20.-26.4.2026
Iisalmen kirjasto järjestää ensimmäistä kertaa lukuviikon Iisalmessa huhtikuun lopulla.
Kysely järjestöille
Iisalmen kaupunki on avannut järjestöille suunnatun kyselyn, jonka tavoitteena on saada ajantasaista tietoa järjestöjen kokemuksesta yhteistyöstä kaupungin kanssa sekä avustuksiin ja tiloihin liittyvistä käytännöistä ja tarpeista.
Kulttuurin ja vapaa-ajan ihmeitä Iisalmessa 2025 – kurkistus kuluneeseen vuoteen
Tavoitteenamme on, että jokainen iisalmelainen voisi tuntea olevansa elämänsä kunnossa. Iisalmi tarjoaa loistavat puitteet sekä kulttuurin että liikunnan harrastamiseen, ja te – iisalmelaiset – hyödynnätte niitä aktiivisesti. Siitä syntyy hyvinvointia
Lukuvoimaa ihmeiden Iisalmessa keväällä 2026
Iisalmen kaupunginkirjasto kutsuu iisalmelaiset mukaan Lukuvoimaa ihmeiden Iisalmessa -hankkeeseen.
Markkinaoikeuden päätös – Kulttuurikeskuksen rakennusurakoitsijan valinta
Markkinaoikeus on antanut päätöksen Iisalmen kaupungin teknisen lautakunnan tekemästä hankintapäätöksestä.